Töitä tiskin ääressä kyllä painetaan aivan normaaliin tapaan. hifiharrastaja
Henkka Niemistö / Chartmakers
Teksti ja kuvat: Jaakko Eräpuu
Masteroinnin
mestarointia
Äänitetuotantoketjun avainpaikalla työskentelevä
masteroija viimeistelee tuotteen lopullisen
sointimaailman. Ehkä hiteimpänä viimeaikaisista voisi mainita Cheekin Kuka
muu muka -levyn, jota myytiin muutamassa päivässä
jokusia kymmeniä tuhansia kappaleita.
Vierailupäivänä Henkka oli viimeistellyt Petri Nygårdin albumia, sitä edeltävänä mm. Masteroinnissa tarvittava kalusto on toki täydessä
toimintakunnossa, mutta kalustus ja laiteasennukset
ovat vielä vaiheessa. Siis
masterointia, singlet, albumit ja elokuvan soundtrackit omina yksikköinään. Eli aamusta iltaan.
Chartmakersin toinen osapuoli, Henkan kanssa yrityksen kahdeksisen vuotta sitten perustanut Svante
Forsbäck siirsi oman yksikkönsä kotinsa yhteyteen,
mistä seurasi Töölön toimitilojen uudelleenjärjestelyt.
34
Firma jatkaa toki entiseen malliin, joskin kahden toimipisteen mallilla.
Kuluvana vuonna valmistuneiden töiden listaa koneelta kaivettaessa Henkka päätyy summaan 338. Albumit muodostavat vajaat puolet suoritteista.
Chartmakers työstää musiikkia laidasta laitaan, joskin Niemistön tekemisten painopiste on ?hittimatskussa?, kuten hän nieleskelemättä toteaa. Myös hifiä harrastaville.
Chartmakers-masterointistudioiden Henkka
Niemistö on audioalan ammattilainen, mutta
saattaa hänessä asua pieni hifistikin.
HENKKA Niemistö johdattelee vierailijan Helsingin
Töölössä sijaitsevaan työhuoneeseensa, joka sattuu
olemaan remontin johdosta suhteellisen karussa tilassa. Eija Kantolaa,
Isac Elliotia ja sokerina pohjalla Sonyn tilaaman, Play
station 4:lle tehdyn pelin kaikki musat.
Mieleen jääneimmistä jutuista udellessa Henkka
nostaa esiin Chisun, Pepe Deluxen ja Husky Rescuen.
Chisun kolmoslevyn kakkospainos teetti aika lailla
Pikkuhiljaa mestarointi alkoi napata Henkallekin.
Mutta mitä se masterointi oikein onkaan?
?Meillä on ollut tapana luonnehtia toimintaamme
automaailman termein. Masterointi ei tässä vaiheessa kiinnostanut
Henkkaa tippaakaan.
Ajat kuitenkin muuttuvat ja miehet sen mukana.
Vuonna 2005 Svante ja Henkka pystyttivät Chartmakersin, kun katsoivat sosiaalisen tilauksen masterointipajalle puoltavan ryhtymistä. Erityisiä genrekohtaisia esiasetuksia ei toki harrasteta, mutta kunkin musiikinlajin ominaisluonne ja normisto otetaan huomioon.
35. Siten, että kun saamme materiaalin käsiimme, se on kuin pesty auto, jonka me sit-
ten vahaamme?, Henkka heittää ja jatkaa hieman vakavoituen, että kyseessä on yksinkertaistettuna äänitteen tuotantoketjun eri vaiheissa syntyneiden, epätoivottujen asioiden häivyttämistä ja toivottujen ja toimivien seikkojen korostamista, laaja-alaista taajuuskorjailua, tarkkuusequtusta ja dynamiikan hallintaa.
Masteroijat saavat materiaalin haltuunsa useimmiten stereomiksauksena, muistitikulla tai linkkinä,
mutta joskus tavara toimitetaan myös stemmeinä,
rummut, laulut ja muut soittimet ryhmiteltyinä erillisiksi osioiksi, jotka sitten summataan masteroijan toimesta muun korjailun ohessa.
Henkan mukaan masteroidessa pyritään parhaaseen mahdolliseen soundiin huomioimatta sitä, millaisella laitteistolla lopputuotetta tullaan sittemmin
kuuntelemaan.
?Kokemus on osoittanut, että kun soundi kuulostaa
täällä hyvältä, se toimii muuallakin, hifiseteistä kannettaviin?, Henkka vakuuttaa ja paljastaa, että kuunteluun hän käyttää masteroidessaan vain tarkoin suunnattuja monitorejaan. Lähikenttämonitorit tai jotkin
muut vaihtoehtoiset kajarit kuulemma vain häiritsisivät keskittymistä hienosäätöön.
Vaikka masteroidessa ei mainitusta syystä kiinnitetä huomiota loppukäyttäjän kuunteluolosuhteisiin,
työstettävän musiikin genre ja tyyli vaikuttavat paljonkin toimintatapoihin. Hommassa käytettiin paikalle rahdattua SSL-äänipöytää, ja
aikaa paloi viikkotolkulla, kun albumin masterointiin
menee tavallisesti yksi päivä. Svenskanin Hype-musikaalin parissa, missä hän tapasi myös tulevan yhteistyökumppaninsa Svante Forsbäckin.
Svante teki sittemmin äänihommia, myös masterointia, Otto Donnerin DER-pajalla, ja vaikka Henkalla oli jo oma tuotantofirma maineikkaan Finvoxin kupeessa, kaksikolla oli edelleen yhteisiä projekteja. Cheekin viimeisin otti
päiviä kaksi, Nygårdin jopa kolme.
Vahausta, tarkkuusequtusta
ja dynamiikan hallintaa
Konemusiikkitaustainen Niemistö rakenteli omaa
studiosysteemiä jo 1990-luvun aluilla työskennellessään teatteriproduktioissa, mm. hifiharrastaja
Raskasta hifiä
tilapäissijoituksessa.
Classen pääte stereokuunteluun,
Parasound monikanavakäyttöön, B&W
subbari molempiin
viitekehyksiin.
t öitä, sillä musasta masteroitiin analogisesti normicd:n oheen vinyyli, 5.1-versio, dvd ja Blueray
Amphionin
kanssa on vireillä muutakin yhteistyötä, jonka lopputulemasta ehkä joskus tuonnempana.
Masteroijan kotona soivat Ionit, vaikka isä ei juuri
musaa kotioloissa kuuntelekaan. Samoin kuin Sennheiserin HD 650 -kuulokkeet.
?Masteroinnissa pitää käyttää hifikaiuttimia, mehän teemme soundia loppukäyttäjälle?, Niemistö julistaa ja kertoo, että hänen työhuoneensa 5.1-kaiutinsetti muodostuu Parasound-monikanavapäätteen ajamasta Amphionin Two/Fifteen-patteristosta. hifiharrastaja
Henkka Niemistö / Chartmakers
Näin esimerkiksi se hifistien paljon parjaama kompressointi, joka hallitusti käytettynä on olennainen
osa monenkin rytmimusiikin sektorin soundimaailmaa ja suoranainen asiaan kuuluva efekti, ei päädy
sellaisen musiikin matkaan, mihin se ei tyylillisesti
kuulu.
Henkka kehottaa vierailijaa ottamaan kuunteluun
jo aiemmin mainitun Chisun Kun valaistun 2.0:n, jos
tekee mieli kuulla dynaamista soundia. Suomesta löytyy hänen mukaansa noin kaksi toimivaa kaiverrinta.
Lipinski L-707, vaihekoherentti passiivimonitori ja ring radiator -tyyppinen tweetteri vällyjen
kätköissä.
Työkalustoa tiskin täydeltä.
36
Professionalismia ja hitunen hifistelyäkin
Kun Chartmasters perustettiin, sen monitorikaiutinratkaisu herätti melkoista huomiota ääniammattilaisten keskuudessa. Paljon puhuttuun Loudness war -ilmiöön masteroija suhtautuu kiihkottomasti. Pitänee tsekata. Viimeksi mainittu versio sisältää tarvittavaa pelivaraa dynamiikan hallinnan suhteen, ensin
mainittu ei niinkään.
Vinyylille tehdään aivan omanlaisensa masterointi formaatin vaatimukset huomioiden. Chartmakersillakin on rekisteröity vinyylin alati kasvava kysyntä. Svante poimi aktiivimonitorien sijasta työkalukseen amerikkalaisen hifikaiutinvalmistajan
silloiset lippulaivat Eggleston Worksit ja niitä ajamaan
Classen järeän päätteen.
Henkka teki sittemmin töitä B&W: n 803 Diamond
-kaiuttimilla ja saman valmistajan tuhdilla subbarilla,
mutta vaihtoi nykyisiin kaiuttimiinsa, Lipinskin L-707
-pariin, koska B&W:llä oli taipumusta toistaa musiikkia liiankin hyvin. Classen pääte ja subbari saivat sentään
jäädä tupaan. Sellaista ei sisälly hänen
aamunavaukseensa, musiikin avulla tapahtuvaan. Levyjen kaiverrushan hoidetaan
pitkälti siellä missä ne prässätäänkin. Amphionit hoitavat
siellä enimmäkseen lastenmusatoistimien virkaa.
Muumit ja Peppi Pitkätossut raikuvat.
Musiikkimaultaan kaikkiruokaiseksi julistautuva
Henkka tunnustaa, että on yksi genre, joka ei kolise:
moderni konserttimusiikki. Henkan mukaan tänä vuonna masteroidaan vinyylille enemmän kuin koskaan aiemmin firman
toiminta-aikana. Eli kaikki soi hienosti, huonompikin humppa. Hän myöntää, että
äänekkyyskisa ei ole vieläkään voitettu kanta, mutta
toteaa, että tilanne on kääntymässä parempaan päin.
?Enimmäkseen tuohon lujaa soimisen problematiikkaan törmää radioaalloilla ja tv-kanavilla, siellä missä
mainostajat haluavat äänensä kuuluville?, mies toteaa
ja jatkaa, että hänellä on jo pitkään ollut tapana pyytää masteroitavaksi toimitettava materiaali sekä lievästi litistettynä kuuntelumiksauksena että lätistämättömänä
10-18, la 10-15
HifiStudion myymälät ovat avoinna joulukuussa myös sunnuntaisin klo 12-16
OULU
Sami Pohjola
08-8151 200
sami.pohjola@hifistudio.fi
JYVÄSKYLÄ
Timo Hiltunen
040-7788567
timo.hiltunen@hifistudio.fi
RAAHE
Juha Kärsämä
0400-783978
raahe@hifistudio.fi
RAAHE
Sovionkatu 4-6
08-2277788
Ark. Kuultavaa ja jopa mitattavaa. 10-18, la 10-15
TURKU
TAMPERE
Antti Fager
Kimmo Lauttajärvi
050 3514 324
03-2252 212
kimmo.lauttajarvi@hifistudio.fi antti.fager@hifistudio.fi
OULU
Limingantie 5
Puh 08-8151 200
Ark. 10-18 , la 10-15
JYVÄSKYLÄ
Jyväskylä Kilpisenkatu 12
0407788567, 0407578678.
Ark. 10-18, la 10-15
TAMPERE
HELSINKI
Johan Palander
Tomi Hyvärinen
03-2252 200
050-543 9917
tomi.hyvarinen@hifistudio.fi johan.palander@hifistudio.fi
TURKU
Kristiinankatu 6
Puh 02-4304008
Ark. Toisaalta, osan niiden hommista hoitaa digitaalinen emulaattorikin. Hifiseteistä
kannettaviin?, masteroija Henkka Niemistö vakuuttaa
työpisteensä äärellä.
Tarkkuudesta puheen ollen, Henkan kattauksen osaset on kytketty toisiinsa Mogamin kaapelilla. Varaa
kotikäynti ja maksuton suunnitelma.
UUTUUS!
Vedenkestävää
langattomuutta
Sonos Play 1
199,-
Bridge kaupan päälle
HELSINKI
Antti-Ville Paju
040-844 6823
antti.paju@hifistudio.fi
HELSINKI
Eerikinkatu 17
Puh 09-5860 120
Ark. Weissin
digitaalisia taajuuskorjaimia, Antelopen muunninta, TC-Electronicin kuustonninen, customvalmisteista Knifiä ja erillislaitteita,
koska plug?n play -maailma ei Niemistön mielestä vielä yllä vastaavaan
äänenlaatuun.
?Melko lailla aikaa ja rahaa tuohon työkalustoon on mennyt, mutta signaalitie on
puhdas, point to point, ja tarvittaessa voi sitten
heittää väriliitua sekaan?, Henkka myhäilee ja todentaa tinkimättömyytensä demoamalla kehittämäänsä
kaiutinten optimin suuntauksen apuvälineistöä. Tarvittaessa sen menun listalta voi valita vaikka klassisen Studer 800 -nauhurin, jonka soundin voi
säätää käytetyn nauhalaadun tarkkuudella aidon kaltaiseksi. Niemistö
myöntää, että kaapelien välisistä
eroista ja tuplajohdotuksesta on
vaarallista puhua, mutta paljastaa kuitenkin, että hänen mielestään niillä on merkitystä. Muutaman millin tarkkuudella. Jalustalla olevan suuntainlevyn ja laserosoittimen avulla
määritellään kaiuttimen oikea suuntaus ja toisella laserilla sitten kaiutinten oikea etäisyys masteroijan
kuuloelimistä. Nykyisen kattauksen laitearsenaalista löytyy kansainvälisestikin katsoen alan kovinta kamaa, harkiten ketjutettuna kokonaisuutena. Moisella pedanttisuudella voisi kuvitella syntyvän tasalaatuista tavaraa.
?Kokemus on
osoittanut, että kun
soundi kuulostaa
täällä hyvältä, se
toimii myös muualla. Aamukooste muodostuu leffamusasta, klasarista, dancesta, metallista ja new jazzista.
Käyttämänsä masterointikaluston
suhteen Henkka on tinkimättömyyden tiellä. 10-18 , la 10-15
k o t i k ä y n t e j ä s u o r i t e ta a n. hifiharrastaja
k orvien kalibrointiin. 10-18, la 10-15.
TAMPERE
Tuomiokirkonkatu 25
Puh 03-2252 200
Ark. Hän on
nimittäin veljensä kanssa tutkinut skoopilta pulssijonoja, joiden
välittämisessä tavan mikrofonikaapeli osoittautui kovin kehnoksi.
Samainen veli vielä valisti Henkkaa
siitä, että taiten toteutettu puristusliitos kepittää tinauksen mennen tullen.
Äänenlaadullisesti.
Henkan varsin digitaalisesta masterointikalustosta, sen oheisosastolta, löytyy perinteikkyyttä puolivalmiiseen työtilaan tuonnempana roudattavien analogisten nauhureiden muodossa. Ja ovathan Lipinskitkin kaksoisjohdotetut. Myös satunnaiset drop outit onnistuvat.
?Vain ääninauhan tuoksu puuttuu?, Henkka hymähtää.
Sonos -lagatonta mukavuutta kotiisi HifiStudion erikoisasiantuntijoiden opastuksella